Kulutusluotot seuraavat aikaansa ja muuttavat muotoaan ajan hengen mukaisesti. 1980-luvulla pankit alkoivat myöntää maksuaika- ja luottokortteja, 1990-luvulla yleistyivät lomakelainat, ts. vaikkapa R-kioskilla pystyi hakemaan pikalainaa täyttämällä lainahakemuksen, postittamalla sen ja odottamalla lainapäätöstä ja nyt, 2000-luvulla, pienlainan hakeminen on siirtynyt puhelimiin ja nettiin. Pikalainaa on nykyään yhä helpompi hakea.
Pikalaina tai pikavippi tai tekstiviestilaina on lainarahoitusmuoto, jossa lainapäätöksen pienehköille rahasummille saa jopa minuuteissa., jos pikalainaa sas jos vippaajan luottotiedot vain ovat kunnossa ja ikää on riittävästi (vähintään 18 tai 19 vuotta). Tammi-maaliskuussa vuonna 2008 pienlainoitukseen turvautui yhteensä miltei 200 000 ihmistä. Yksittäisiä lainoja pikalainaa otettiin noin 269 000 kappaletta keskimääräisen lainasumman ollessa 159 euroa.