Pikalainojen takaisinmaksuehdot ovat tiukat. Jos laskun jättää maksamatta, jokaisesta muistutuslaskusta kertyy viisi euroa kuluja ja lisäksi vipistä juoksee korko. Jos laina jää maksamatta muistutuksista huolimatta, se siirtyy nopeasti perintään ja henkilö menettää luottotietonsa.
Pikavipit ovat markkinoille tulonsa jälkeen jo ehtineet aiheuttaa ongelmia varsinkin monille nuorille. Alle 3000 euron pienlainojen velkomustuomioista 40 prosenttia on alle 25-vuotiaiden ottamia.
Suositus on, että pikavippi otetaan aina juuri sille summalle mikä tarvitaan, eikä kallista lainaa oteta yhtään ylimääräistä tai ”varmuuden vuoksi”. Pikavippi kannattaa myös ottaa mahdollisimman lyhyellä laina-ajalla. Uutta pikavippiä ei myöskään ole syytä hakea jos entiset vipit ovat vielä maksamatta.
Jos lainan ottaminen varotoimenpiteistä huolimatta karkaa käsistä, henkilö vai hakea itselleen lainakieltoa lähettämällä vapamuotoisen kieltopyynnön kirjallisena lainoja myöntävälle yritykselle. Tästä toimenpiteestä tuskin kuitenkaan on paljon hyötyä, koska toimivia pikavippiyrityksiä on puolisen sataa ja tiukan paikan tullen voi tulla jälleen kiusaus hakea lainaa jostain muusta yrityksestä. Estojen hakemisen sijaan kannattaa ennemminkin panostaa siihen, että ymmärtää mitä on järkevä rahankäyttö ja milloin lainaa on syytä harkita, milloin taas ei. Ohjeita tolkulliseen rahankäyttöön löytyy muun muassa Marttaliiton sivuilta. Marttaliitto julkaisi lama-aikana opasta nimeltä Penninvenyttäjän käsikirja, jossa neuvottiin miten nipistää kotitalouksien pakollisista menoista. Asuminen, ruoka ja laskut ovat pakollisia menoeriä ja jos niiden jälkeen ei jää juuri mitään käteen, jostain kohdasta pitäisi voida tinkiä. Moni nuori oppii taloudenpidon aakkoset kantapään kautta siinä vaiheessa, kun rahat on tullut humputeltua ja tilillä ei olekaan mitään millä maksaa esimerkiksi vuokra, joten Marttaliiton talousvinkit eivät ole pahitteeksi tänäkään päivänä. Kenties on niin, että köyhän ei kannata ostaa halpaa, eikä myöskään ottaa kallista lainaa. Opintolaina tai tavallinen pankkilaina on aina halvempaa rahaa kuin pikavipit.